Tänään olimme Turun filharmonisen orkesterin konsertissa, jolle oli annettu otsikko "Perhesyleilyjä". Romanttisen konsertin avasi brittiläisen Edward Elgarin viulukonsertto ja toisella puoliajalla kuulimme Brahmsin hienon "sinfonia-serenadin". Kapellimestarina toimi Teijan mielestä sympaattisen oloinen ruotsalainen Stefan Solyom. Elgarin viulukonserton solistina esiintyi hänen puolisonsa Catherine Manoukian, joka nuoresta iästään huolimatta on esiintynyt paljon isoillakin areenoilla. Teija mieltyi Manoukianin soittotyyliin ja viulun sointiin joka oli oli pehmeä ja herkkä. Erityisesti hennot ylä-äänet soivat kauniisti.
Kaikesta huolimatta Brahms vei kuitenkin voiton. Laajassa ja monipuolisessa sinfonia-serenadissa koko orkesteri teki loistavaa työtä. Tämä teettää sen, että taas käymme musiikkikaupassa.
Catherine Manoukian:
Ensimmäinen vuosikirjamme on ilmestynyt. Tässä ote sisällysluettelosta ja malli yhdestä sivusta. Halukas pääsee tutustumaan kirjaan Ifolorin sivuilla. Kirjassa on yli 100 sivua kuvia eri tapahtumista ja matkoilta, yhteensä satoja kuvia.
Tänään oli kokeiluvuorossa kanipata Toscanalaiseen tapaan. Tomi oli Stockalta ostanut kaksi kanin koipireittä ja neljä pikkuruista filettä. Ohje oli helppo, mukaan pataan laitettiin rosmariinia, valkosipulia, konjakkia, tomaattimurskaa ja oliiveja.
Olemme aikaisemmin tehneet pupupataa serkkuni Arin metsästämästä metsäjäniksestä; se oli tummaa ja riistanmakuista lihaa. Tämänpäiväinen muistutti enemmän broileria?? Koipireisipalassa oli enemmän riistan ominaismakua kuin fileissä, jotka muistuttivat lähinnä broilerisuikaleita. Ruoka oli ihan hyvää, mutta erilaista kuin mitä odotimme. Keski-Euroopan puput ovat sitten varmaankin jotain toista rotua kuin meikäläiset. Alkuruokana söimme thai-keittoa.
Jälkiruoaksi piti olla Cream Ricottaa, mutta koska tomusokeri oli päässyt loppumaan vaihtui se kaupan sitruunakakuksi.
Oopperainnostus on hiljalleen vallannut meidät. Aluksi kävimme useiden vuosien ajan Savonlinnan Oopperajuhlilla haistelemassa siellä vallitsevaa (kansainvälistäkin) tunnelmaa. Pidimme kokemastamme ja mahdollisuuksien mukaan käymme oopperataloissa ulkomaita myöden. Metropolitanin ooppera New Yorkista lähettää satelliitilla suoria lähetyksiä usealle mantereelle. Suomessa Kinopalatsi välittää lähetykset ja olemme ihastuneet myös tähän vaihtoehtoon. Metropolitanin tuotanto on lähes poikkeuksetta erinomaista. Skriinin avulla pääsemme lähelle esiintyjiä joita myös juontajan välityksellä haastatellaan.
Tänään oli vuorossa Donizettin MARIA STUARDA joka kertoo 1500-luvun valtataistelusta Elisabeth I ja Mary Stuartin (Mary Queen of Scots) välillä. Historian useimmat tietänevät. Ooppera rakentuu vahvasti Joyce DiDonaton (Mary) ja etelä-afrikkalaisen Elza van den Heeverin varaan. Ja menestyksellisesti! Heever on meille ennestään tuntematon oopperalaulaja. Jos hän hieman saattaa hävitä DiDonatolle äänellisesti voittaa hän hurmiollisella esiintymiskyvyllään. Teija on kuullut DiDonaton aikaisemminkin, mutta Tomille kerta oli ensimmäinen mutta hän kuuluu nyt suosikkeihin. DiDonato (mezzosopraano) on amerikkalainen, syntynyt 1969, ja esiintyy Metropolitanin lisäksi ainakin Covent Gardenissa, La Scalassa ja Liceussa (Barcelona). Vuonna 2012 hän sai Grammy "Best Classical Vocal Solo" palkinnon. Heever (sopraano) on 33-vuotias joka aloitti uransa 2007 San Fransiscon oopperassa (Don Giovanni). Nykyään hän esiintyy myös Pariisissa, Munchenissa, Wienissä ja Chicagossa. Metropolitanin MARIA STUARDASSA hän siis esiintyy Elisabeth I roolissa ja on saanut lisänimen "The Bold Soprano" koska hän ajoi kaikki hiuksensa saadakseen roolisuorituksensa mahdollisimman hyväksi.
MARIA STUARDA on Metropolitanin ensimmäinen produktio kyseisestä oopperasta ja on sanottava, että emme pettyneet millään osa-alueella. Roolivalinnat, lavastus ja puvustus olivat kaikki ensiluokkaista ja koko tuotanto fantastinen. Teijan kommentti toisesta näytöksestä oli "oli kuin itse olisi ollut mukana tapahtumassa eikä elokuvateatterissa". Suosittelemme lämpimästi jos olette kiinnostuneet oopperasta.
Tänään syntyi ruokapöydässä ajatus ylläpitää säännöllisen epäsäännöllisesti blogia yhteisistä vapaa-ajan harrastustemme kohokohdista. Nähtäväksi jää viekö suurimman osan palstatilasta musiikki, ruoka vaiko matkailu tai esimerkiksi valokuvaus. Ainakin alkusysäyksen tälle antoi tämänpäiväinen jälkiruokamme jota olemme aikaisemmin saaneet nauttia Trattoria Romanassa. Kyse on Sabayonesta joka on alkujaan italialainen jälkiruoka (italiaksi Zabayone) ja erityisen suosittu Argentiinassa, Uruguayssa, Yhdysvaltojen italialaisalueilla ja Ranskassa. Yleensä se nautitaan marjojen tai hedelmien kanssa.
Sabayonen valmistus on tarkkaa puuhaa. Noin 15-20 minuutin keskeytymättömän vatkaamisen lisäksi on koko ajan seurattava ja säädettävä lämpötilaa. Saavuttaessaan 55 asteen lämpötilan lopetetaan hauteen kuumentaminen ja jatketaan vatkaamista kunnes Sabayon on ilmava ja kuohkea. Ennakkoluuloista huolimatta Tomi päätti kokeilla ja onnistuikin kohtalaisen hyvin. Ensi kerralla pitää vatkaamista tehostaa ja varata käsivoimia myös loppurutistukseen. Me nautimme Sabayonen kesäisten mansikoiden kera. Nautitaan muuten HETI kun vatkaaminen on lopetettu.
