sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pojat kuvausmatkalla Prahassa

Tomi kävi Mathiaksen kanssa helmikuisessa Prahassa yhteisellä kuvausmatkalla. Skotlanti sai toistaiseksi odottaa. Praha täytti kaikki odotuksemme sillä kuvattavaa riitti pelkästään vanhassa kaupunginosassa sekä Prahan linnan ja katedraalin tuntumassa yllin kyllin kolmeksi päiväksi. Teimme aluksi 3,5 tunnin kiertoajelun tutustuaksemme kaupunkiin ja saadaksemme käsityksen kuvattavista kohteista. Sitä ennen ehdimme torilta ostaa possua vartaasta - Mathiakselle lankesi isompi osa eli noin 250 gramman pala. Kuvauksissa meitä avusti alan ammattilainen (Ivan) jolta saimme vinkkejä itse kuvaukseen sekä kuvattaviin kohteisiin ja kuvakulmiin. Opimme paljon uusia asioita mm. HDR kuvausta, manuaalista kuvaamista ja harjoittelimme shutter speediä ratikoilla. Ratikoihin täytyy kyllä vielä palata, mutta muuten olemme varsin tyytyväisiä kuvasaldoon. Alla HDR kuva vanhan kaupunginosan astronomisesta kellosta ja torista. Hotellimme (Merchant's Yard) sijaitsi aivan kulman takana ja voimme suositella tätä hotellia. Rauhallinen tasokas yösija! 
Toisessa kuvassa vietämme viimeistä iltaa Prahassa Seven Angels nimisessä ravintolassa jossa nautimme paikallista (raskaanpuoleista, mutta hyvää) ruokaa. Lopuksi tilasimme "pienen" lasin konjakkia.
Kiitokset Mathiakselle mukavasta matkaseurasta. Yhdessä oli kiva liikkua ja Mathiaksen "kuvaustekniikka" tarjosi uusia vinkkejä Tomillekin.




RIGOLETTO 1960-luvulla

Eilen oli vuorossa Metropolitanin encore lähetys oopperasta Rigoletto johon olimme hyvissä ajoin varanneet liput kun emme olleet aikaisemmin tätä Verdin säveltämää teosta nähneet. Tiedossa oli, että kyse on uudesta produktiosta josta vastasi Broadwaylla työskentelävä Michael Mayer. Hän yhdisti oopperan juonen 60-luvun Las Vegasin elämään. Hän sai tähän Metropolitanin suostumuksen luvattuaan pidättäytyä alkuperäisessä libretossa. Ennen esitystä luimme New York Timesin arvostelun produktiosta ja se ei antanut pelkästään suitsutusta. Musiikki oli aitoa Verdiä ja esiintyjät onnistuivat vaikeassa tehtävässään mielestämme kohtuullisesti. Haastetta tuotti erikoinen sovitus. Meidänkin mielestämme aidon libreton yhdistäminen 60-luvun Las Vegasiin täytyy olla vähintäin haasteellista ja olisi vaatinut enemmän pohdintaa jotta esityksestä olisi saatu saumaton. Nyt se jäi erillisten vain löyhästi toisiinsa liittyvien tapahtumien ketjuksi. No, emme toisaalta ole nähnet perintäistä versiota Rigoletosta joten havainnointimme perustuu siihen olettamukseen, että perinteinen versio olisi ehjempi kokonaisuus. 

Kuvassa Renée Flemming haastattelee "Rigolettoa" jota esitti baritoni Zeljko Lusic.



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Katkarapukeitto oh-la-laaaa!!!!!

Lukijoiden pyynnöstä välillä taas aiheena ruoka. Katkarapukeittojakin voi ilmeisesti olla monenlaisia huolimatta siitä, että näyttävät samanlaisilta. Tämän keiton ohjeen löysimme Kodin Kuvalehdestä. Keittoon laitettiin paprikaa, tomaattia, sipulia, valkosipulia, perunaa, chiliä, valkoviiniä ja kermaa; niin ja tietenkin runsaasti katkarapuja. Mausteina kalaliemi ja hummerifondi toivat muutenkin maukkaaseen keittoon tuhdin kalaisan maun. NAM!!!


 

perjantai 15. helmikuuta 2013

Tuplattuna konsertti

Tänään oli vuorossa Turun filharmonisen orkesterin konsertti "Tuplattuna" jossa ensin kuulimme tutun alkusoiton oopperasta Figaron häät. Illan solisteina olivat Anna-Liisa Bezrodny (viulu) ja Samuli Peltonen (sello) jotka ensimmäisen puoliajan aikana soittivat Johannes Brahmsin konserton viululle ja sellolle. Musiikki oli intensiivistä vuorokeskustelua näiden kahden soittimen välillä, jota orkesteri täydensi mahtipontisella mukaantulolla. Teija ihastui erityisesti vuonna 2011 Sibelius-Akatemiasta (Noraksen luokalta) valmistuneeseen nuoreen sellistiin Samuli Peltoseen. Peltonen eläytyi musiikkiin vahvasti mikä kuului soitossa ja onnistuneessa yhteistyössä viulistin kanssa. Tomi on noteerannut alkuvuoden aikana useat taitavat nuoret muusikot jotka ilmeisesti Segerstam on onnistunut tuomaan Turkuun. Kevään aikana on useita poikkeuksellisen mielenkiintoisia konsertteja. 
Virolainen kapellimestari Mikk Murdvee oli taas napakymppi valinta. Välitön, huomaavainen ja iloinen maestro johti orkesteriaan sujuvasti ja tottuneesti. 

 

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kokkareinen budino di Ricotta

Olimme valinneet tämän päivän jälkiruoaksi BUDINO DI RICOTTA'n eli italialaisen juustovanukkaan jossa pääaineena Ricotta-juusto. Juustoa kului noin 350 grammaa. Makua antoi tumma rommi sekä Marsala jälkiruokaviini jota voi lisätä oman maun mukaan ja ainakin reseptin antamaa ohjetta enemmän. Tomusokerilla säädät makeutta MUTTA MUISTA SIIVILÖIDÄ SE massan joukkoon. Tomilta tämä unohtui ja lopputulos oli vähemmän sileä vanukas. Kokkareisen lopputuloksen kruunasi vanukkaan päälle laitettu marenkimurska jolloin kokkareisuus näyttikin ihan luonnolliselta. Toinen vinkki on lisätä vaikka tuoreita marjoja.

Pääruokana oli metsästäjän riistakäristys ja kyytipoikana skotlantilainen olut.

Kuvassa ainekset joita tarvitaan (siivilä kaapissa):